Olin noin 11- vuotias kun tutustuin gerbiileihin. Menimme tuttavien luo kylään ja siellä oli gerbiilipariskunta. Nämä agouti gerbiilit valloittivat hetkessä minut, juoksemalla pitkin huonetta ja kiipeilemällä omistajan housunlahjetta pitkin. En vieläkään kyllä tiedä miten sain äitini lupamaan meille gerbiileitä! Mutta niin vain kävi… Mutta sitten 15- vuotiaana sain koiran, niin jouduin luopumaan gerbiileistäni. Mutta kuitenkin…käydessäni eläinpuistossa, näin ison lasiseinän takana vilistelevän hirveän lauman hiiriä, tämä oli niin mahtava näky… että päätin vielä joskus hankkivani hiiriä.

Jos olet joskus elämän vaiheessa tuntenut minut, tiedät varmasti, kuinka eläinhullu olen. Tärkeää minulle on, että eläimilläni on hyvät oltavat. Niinpä aikaisimmissa elämänvaiheissa olen tyytynyt korkeintaan kahteen koiraan, jotta pystyisin järjestämään niille suht. hyvät oltavat. Mutta koska olisi kiva saada lisää lemmikkejä, niin näinhän siinä sitten kävi...

Kun sopiva ajankohta sitten tuli alkuvuodesta 2001, vaihdoin hiiriunelman kuitenkin haju syistä gerbiileihin. Ja tässä sitä sitten ollaan… Gerbiilien määrä alkoi kasvaa pikkuhiljaa. Päätin aloittaa kasvatustouhun, joka on erittäin mielenkiintoista. Oli mukava opetella lisää genetiikkaa yms. kasvatukseen liittyviä asioita. Jos sinua naurattaa touhuni, niin poikkeappa gerbiiliyhdistyksen sivuille lukemaan heiman genetiikkaa yms. kasvatukseen liittyvää materiaalia, niin huomaat, ettei tämä ole aivan lasten leikkiä. Yleensä ihmisillä on käsitys, että gerbut pistetään vain yhteen ja sieltä niitä poikaisa sitten tulee:) Ihan näin yksinkertaista tämä ei ole.

Gerbiilit on minulla pääsääntöisesti lemmikkejä. Jokainen poikue on tarkkaan suunniteltu ja ainakin tällä hetkellä itseäni varten tuotettu. Gerbiilini asuvat mahdollisimman virikkeellisissä isoissa terraarioissa. Enimmäkseen tykkään seurailla gerbuja lasin takaa, joten käsittely meinaa jäädä liiankin vähäiseksi näyttelyitä silmällä pitäen. Käytän gerbujani yleensä vain virallisissa näyttelyissä, todetakseni "materiaalini" tason ja kasvatustyön tulokset. Gerbiilini ovat siis hieman rinnastettavissa akvaarioon, eli kivaa katseltavaa. Veden sijasta vain vaihdan ennemmin puruja. Tätä sitten yritän selittää tutuille, jotka KAUHISTELEVAT lemmikkejäni. Hui Kauhistus! onkin usein kuultu toteamus.

Ikäni on jo kolmeakymmenen tietämillä, mutta mieleltäni olen ikuisesti 21.  Suurin intohimoni on koirat: näyttelyt ja kaikenlainen koulutus- ja kilpailutoiminta.  Kasvatustyö, jota nyt harjoittelen, jatkuu ehkä vielä joskus koirien parissa.
-marjaana-